Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2017.

Pulled Pork ylikypsää sian niskaa ja salaattia -siinäpä sunnuntain herkkuruoka

Kuva
Ylikypsää sian niskaa ja salaattia -siinäpä sunnuntain herkkuruokaBlogini esittelyssä aina lukenut myös ruoka, mutta ruokaohjeita ei ole tullut pahemmin kirjoiteltua. Korjataan nyt tilannetta. Sian niskasta tehtävä herkkuruoka hieman nopeammallakin toteutuksella vie aikaa mutta on niin hyvää että kannattaa kokeilla. Jotenkin aina näin syksyn tullen uuniruoat löytävät taas tiensä meidän huushollin ruokalistalle.  Ainekset: noin 2 kiloa sian niskaa (tai kassleria)Marinadi: 1 dl fariinisokeria2 rkl siirappia3 rkl vettä2 tl yrttimaustetta0,5 dl rypsiöljyä1 tl suolaa2 rkl Sriracha -chilikastiketta3 rkl BBQ -kastiketta (esim. Smokey Hickory tms.)Pataan: 2 dl Coca ColaasuolaapippuriaSalaatti: Jäävuorisalaattiatomaattiatuorekurkkuafetajuustoasalaatinkastiketta maun mukaanLaita liha isoon kulhoon. Sekoita marinadin ainekset keskenään ja hiero lihan pintaan. Peitä kelmulla ja anna marnoitua vähintään pari tuntia jääkaapissa. Meillä on ollut tapana antaa lihan uiskennella mausteessa yön yli.  Laita li…

Samettipiirakka, gluteeniton

Kuva
Samettipiirakka, gluteenitonTämä piirakka saa nimensä samettisesta täytteestä, joka suorastaan sulaa suussa. Samettipiirakasta taisikin tulla uusi lempiohjeeni, sillä sitä voi helposti muunnella ja yhtäkkiä siitä onkin kymmeniä eri variaatioita jo mielessäni! Pidän muutenkin tällaisista helposti muokattavista perusohjeista. Niitä voi muunnella aina oman maun, syöjien tai jääkaapin sisällön mukaan. Jos ei tarvitse gluteenitonta, niin ohjeen jauhot voi korvata vehnäjauhoilla. Myös gluteenittomista jauhoista tähän käyvät monenlaiset jauhoseokset niin puuterimaiset kun hieman karkeammatkin. Laktoosittoman saat helposti kun vaihdat margariinin, kermaviilin, kerman ja rahkan laktoosittomiin. Ohjeessa käyttämäni jugurttirahka tuo pehmeyttä ja keveämpää makua kun tavallinen maitorahka. Sen tilalle käy kuitenkin tavallinen rahka. Vaihtelua saa myös maustetulla rahkalla. Hillona käytin tällä kertaa mangohilloa, mutta ihan yhtä hyvin voisi käyttää vaikka mansikka-, vadelma- tai omenahilloa. Mikä o…

Pesukoneessa huovutetut ohuet tossut

Kuva
Pesukoneessa huovutetut ohuet tossutOlen pitkään himoinnut Pirtin Kehräämön ihania hahtuvia. Pirtin Kehräämö sijaitsee mökkimatkani varrella, mutta liikun ikävä kyllä aina sellaiseen aikaan etten ole sinne päässyt. Tai oikestaan lompakkoni mielestä lienee hyväkin vaihtoehto. Nyt satuin kuitenkin käymään kaupassa, josta tätä ihanuutta tarttui väkisin matkaani. Nämä pesukoneessa huovutettavat jutut ovat aina yllätys kun Salon Jussin jouluhanskat. Kaikki langat huopuvat eri tavalla, ja oman pesukoneen ohjelmat vaikuttavat myös olennaisesti. Nykyisellä pesukoneella en ole ennen kokeillut mitään huopuvia. Nämä tossut kun otin koneesta, niin ensimmäisenä tuli mieleen että noi ei kyllä kun sovi kun korkeintaan meidän koiralle. Lievää väkivaltaa käyttäen ne sai kuitenkin venyteltyä minunkin jalkaani sopivaksi.  Ohje on suoraan Pirtin kehräämön sivuilta (klikkaa tästä ohjeeseen) joten en nyt kirjoita sitä uudelleen. Puikkoina ohjeen mukaiset puikot kokoa 6 ja tein koon 38 mukaan. Hahtuvakiekko …

Pika-askarteluna kelloja

Kuva
Pika-askarteluna kellojaLöysin cchobby.fi -verkkokaupasta viime talvena kellopaketteja, joissa oli vanerista tehty kaksiosainen kellotaulu, koneisto ja viisarit samassa paketissa. Kellotaulut ja ulkorenkaat on maalattu ensin erikseen. Olen käyttänyt ihan askartelumaaleja ja töpötellyt väriä pohjaan. Pohjien on kuviot tehty sabloonalla ja töpötelty tumman harmaalla maalilla. Näissä on käytetty kolmea väriä, valkoista, vaalean harmaata ja tumman harmaata. Maalien kuivuttua liimasin ulkokehän vanerin päälle askarteluliimalla (Erikeepperi käy hyvin). Maalauksen aikana ohut vaneri oli hieman päättänyt kieroutua, joten laitoin liimaukset kuivumaan paksujen kirjojen alle. Näin ne suoristuivat taas kauniiksi. Sitten koneisto paikalleen, kiristetään mutterilla jottei heilu ja painetaan varovasti viisarit paikalleen. Paristoja ei tullut paketissa mukana, mutta ne olivat ihan perus AA:ta ja 1 kpl per kello.

Tassukauluri napeilla

Kuva
Tassukauluri napeillaAina kun ei visio ja toteutus ihan kohtaa, niin tässä on yksi esimerkki. Höyrytettynä kuitenkin ihan käyttökelpoinen. Mietin kyllä, että kehtaako tätä julkaista ollenkaan, mutta ajattelin sitten että näytetään nyt rehellisesti tämäkin puoli. Aina ei vaan kaikki onnistu. Mutta onneksi se ei ole niin vakavaa. Tein aiemmin samasta langasta kämmekkäät. Nyt niille oli saatava kaveriksi jonkinlainen kaulan lämmitin. Näin taas kerran Pinterestissä kuvan tämän tyylisestä kaulurista, mutta se oli minulle väärillä puikoilla ja liian vaikealla palmikolla. Lisäksi halusin tähän tassuja. Idea napeista on siis kuitenkin saman tyylinen kun alkuperäisessä kuvassa, jonka näin. Tassuja ei olekaan tullut tehtyä pitkään aikaan mihinkään. Ajattelin nyt tässä opetella sitten silmukointia, eli kuvio on tehty neulalla ja langalla jälkikäteen neuletta mukaillen. Vinkki: Jos olisin ollut fiksumpi, olisin tehnyt sileän neuleen molemmissa reunoisa 2 silmukkalla aina oikeaa, niin reunat eivät n…

Syntisen hyvät suklaiset uunidonitsit, gluteeniton

Kuva
Syntisen hyvät suklaiset uunidonitsit, gluteenitonKun pehmeään donitsitaikinaan yhdistetään vielä ihanasti uunissa sulanut suklaa niin aah! Nämä maistuvat nakunakin ilman kuorrutusta, mutta suklaatahan ei ole koskaan liikaa... Uunidonitsit valmistuvat nopeasti ja helposti ilman rasvassa käryttämistä. Suklaaksi käy maun mukaan tumma tai vaikka valkoinen suklaa, mutta minä tein tällä kertaa Fazerin vaaleaa leivontasuklaata. Ohjeesta tulee 12 minidonitsia (halkaisija noin 7,5 cm) Taikina: 0,5 dl öljyä2 dl vissyä50 g suklaata1 kananmuna1 dl hienoa sokeria0,5 tl suolaa2,5 dl Virtasalmen Viljatuotteen vaalea gluteeniton jauhoseos1 tl leivinjauhetta0,5 tl soodaa1 tl vaniljasokeria1 tl kardemummaaKuorrutus: 100 g suklaataNonparelleja tai muita koristeitaPilko suklaa veitsellä pieneksi silpuksi. Sekoita öljy, vissy, kananmuna ja sokeri kulhossa. Sekoita kuivat aineet keskenään sekä suklaarouhe ja lisää taikinaan. Sekoita taikina sekaisin. Lusikoi taikina pursotuspussiin tai pakastepussiin, josta le…

Amerikkalainen omenapiirakka, gluteeniton

Kuva
Amerikkalainen omenapiirakka, gluteenitonTämä ohjeeni on julkaistu Keskiviikko-lehdessä 4.10.2017 Kutsun sitä Mummo-Ankan piirakaksi, sillä Aku Ankka lehdissä on aina tällaisia taikinakannella olevia herkullisia piirakoita. Amerikkalainen omenapiirakka kätkee taikinakuoren sisälle herkullisen, makean ja hieman mausteisen täytteen. Pohja: 150 g voita1 dl hienoa sokeria1 kananmuna4,5 dl Virtasalmen Viljatuotteen vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta1 tl leivinjauhettaTäyte: 1 l omenakuutioita1 dl vettä1 dl fariinisokeria2 tl kanelia1 tl jauhettua kardemummaaVoiteluun: 1 kananmunaKuori tai pese omenat ja paloittele ne pieniksi kuutioiksi. Laita kaikki täytteen ainekset kattilaan ja keitä noin 10 minuuttia. Voitele piirakkavuoka (halk. 24 cm) kevyesti. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna ja sekoita tasaiseksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Ota taikinasta erilleen 1/3 osa. Taputtele loput taikinasta piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. …

T-tossut -erittäin helppo ja nopea malli

Kuva
T-tossut -erittäin helppo ja nopea malliNäin idean lasten tossuina (klikkaa tästä) ja ajattelin, että ehkä tuosta voisi saada omaankin jalkaan samalla idealla. T-tossut nimitys tuli T-kirjaimen mallisesta kappaleesta, josta tossu tehdään. Kun nyt kerran olen tykästynyt näihin pikaisesti tehtäviin, paksuihin tossuihin niin lähdin tekemään koekappaleita isoilla puikoilla. Insipiraation keskellä ei taas täältä maalta lähdetä noin vaan lankakaupoille, joten piti käyttää kaapin antimia.  Tämä malli on koon 38 jalkaan, jossa jalkaterän pituus on 24 cm. Näppärä taulukko kengän numerolle ja jalkaterän pituudelle löytyy Kodin Kuvalehden sivuilta (Klikkaa tästä). Jos koko poikkeaa paljon omastani, niin suosittelen mallitilkun neulomista, jotta voit laskea sopivan silmukkamäärän leveälle kappaleelle. Sen on tarkoitus olla jalkaterän pituus + pohjan leveys + jalkaterän pituus. Tässä työssä  koko 38 on siis 24 cm + 8 cm + 24 cm. Puikot: 7 mm pyöröpuikko tai pitkät puikot Lanka: Novita 7-Veljestä 2 ke…

No nyt voi kilkuttaa puikkoja kävellessäkin -ommeltu lankapussukka

Kuva
No nyt voi kilkuttaa puikkoja kävellessäkin -ommeltu lankapussukkaOlen näitä katsellut Pinterstissä jo pitkään, mutta ei ole tullut kokeiltua. Nyt ajattelin sellaisen kuitenkin tehdä ja samaisesta paikasta löytyi valmis kaavakin (klikkaa tästä kaavaan). Ohjekin tuosta linkistä löytyy, mutta siihen ei minulla kielitaito riittänyt. Tein sen sitten omalla tavallani, joka ei välttämättä ole oikea tai edes helpoin. Ajattelin myös tehdä yksinkertaisen taskun, johon voi sujauttaa tarvittaessa vaikka keskeneräisen työn ohjeen lapulla tms. Tällä ohjeella tehtynä pussukkaan mahtuu yksi 100 g kerä esim. 7-Veljestä tai Nallea. Jos haluat pari väriä mukaasi, suurenna pussukkaa sen mukaan. Minä ajattelin, etten viitsi kannella kuitenkaan kun yhtä isoa, tai paria jotain pientä kerää. Pussukkaa käyttäessä neulominen kannattaa suorittaa niin, että lanka tulee kerän sisältä. Tuntuu toimivan tämän pussukan kanssa huomattavasti paremmin kun päältä aloitettu lanka. 
Leikkaa kaavan mukaiset kappaleet sekä vu…