Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2019.

Virkattu kennopitsihuivi

Kuva
Virkattu Kennohuivi
Tämä työ on lojunut korissa jonkun aikaa. En ole oikein osannut päättää purkaako vai jatkaako. En oikeastaan osaa päättää vieläkään, mutta tallennan tämän itsellenkin muistiin siltä varalta, että purkuvimma iskee yhtäkkiä. Tämä tuntuu olevan hyvin joustava malli, ja kuvassakin näkyy miten huivi on venynyt.

Lanka: Katia Stella 100 g noin 550 m. 80% acryyli, 10% villa, 10 % alpakka.
Virkkuukoukku 4 mm

Tee 55 ketjusilmukkaa + 3 ketjusilmukkaa kääntymistä varten.

1. kerros: Tee pylväs koukusta laskien 4.silmukkaan. (kääntymisen 3 ketjusilmukkaa korvaavat ensimmäisen pylvään. Tee toinen pylväs, 3 ketjusilmuukka ja seuraavaksi *3 pylvästä, 3 ketjusilmukkaa* toista kerros loppuun.

2. kerros: *3 pylvästä kolmannen pylvään ympärille, 3 ketjusilmukkaa* toista kerros loppuun. Käännä työ ja jatkaa saamaa huivi loppuun.

Tee näin 3 p kolmannen pylvään ympärille:
Hyppää kokonaan kahden ensimmäisen pylvään yli. Tee kolme pylvästä viimeisen pylvään ympärille.













Sama piirroskuvana















<…

V-joustin sukat, ristiinvahvistetulla kantapäällä

Kuva
V-joustin sukat, ristiinvahvistetulla kantapäällä 
V-joustin tuo vaihtelua perinteiseen joustinvarteen. Tälle mallille ei ole mitään lähdettä. Aloin vaan piirtelemään ruutupaperille, ja kokeilin miltä se näyttää. 
Sukan koko 39 Lankana on Novitan 7-veljestä, jonka olen joskus saanut.  Puikot 3,5 mm
Luo 48 silmukkaa ja jaa ne neljälle puikolle (12 s per puikko). Aloita alla oleva kuvio riviltä 1. Toista koko kuvio 4 kertaa.
Ristiinvahvistettu kantapää:
Neulo ensimmäisen puikon silmukat neljännen puikon silmukoiden kanssa samalle puikolle =24 s. Aloita kantalapun neulominen näillä silmukoilla (2. ja 3. puikon silmukat jäävät lepäämään): 1. kerros (oikea puoli) *nosta 1 s, neulo 1 s oikein* toista kerros loppuun.2. kerros (nurja puoli) nosta 1 s neulomatta, neulo loput nurin.3. kerros (oikea puoli) *neulo 1 s oikein, nosta 1 s* toista kerros loppuun.2. kerros (nurja puoli) nosta 1 s neulomatta, neulo loput nurin. Jatka näin, kunnes kantalappu on 22 (24)krs korkea.Aloita kantalapun kääntäminen työ…

Pika-askartelua naulakoille uusi ilme

Kuva
Pika-askartelua naulakoille uusi ilmeHarmi kun en älynnyt ottaa ennen-kuvaa. Nämä naulakot olivat valkoisia, jossa oli harmaita ja oransseja pieniä kukkia. Koukut olivat oranssit. Ihan nätit joo, muttei nyt enää sopineet sisustukseen. Pidin kuitenkin niiden mallista, joten pikkuinen maalaus ja ne on kun eri naulakot.
Naulakot on ensin töpötelty vaalean harmaalla askartelumaalilla kauttaaltaan. Sen kuivuttua valmis muovisabloona päälle, ja tummanharmaata töpötellen. Ja kyllä, niissä on tarkoituksella kuvio eri päin. En vain halunnut tehdä niistä identtisiä.

Matalavartiset Olga-sukat Kaupunkilanka Keskustori, jälkikäteen tehty kantapää

Kuva
Matalavartiset Olga-sukat Kaupunkilanka KeskustoriKaupunkilanka on minulle uusi tuttavuus. Päätin kokeilla, kun sitä vastaan tuli. Värit olivat mukavan hillityt. Tämä Kaupunkilanka Keskustori on 75% villaa ja 25% polyamidia. 100 g = 400 m, puikkosuositus 2-3 mm. Langan valmistumaa on Turkki.  Minun oikea käteni on edelleen mikä on, eikä kakkosen puikoista tarvi edes haaveilla. Kolmosilla pystyn tekemään vähän aikaa kerrallaan. Lanka oli ihan mukavan tuntuista neuloa, hieman kuitenkin karheampaa kun vaikka Novitan Nalle. Valmis sukka tuntuu aika reilustikin karhealta. Jännittävää kuitenkin oli kuvioiden erilaisuus. Yleensä näissä raidoitetuissa kuviot menevät samalla tavalla keskenään, kun vaan aloituskohta osuu kohdalleen. Tässä kuitenkin vaaleanharmaan ja tummanharmaan kirjavat raidat ovat erilaiset kummassakin sukassa. Ei se käyttöä haittaa, eikä kukaan edes sitä varmaan huomaa, ellei erikseen sano. Langassa sanottiin, että kerästä saa yhdet sukat. Muuten veikkaisin, että on sama jut…